Tällä sivulla aiheina:
-Terijoen nukketehdas
-Hot-Rod/Street-Rod
-Autokorjaamo
-Taksimiehiä
-Naisautoilua
-Puskuri puukaasutin
Hot-Rod/Steet-Rod
Amerikassa Hotrod-harrastus alkoi jossain määrin jo 1940-luvulla, mutta koska tämä harrastus tuli Suomeen?
Kouvolalainen A.E.Valtonen oli varmasti ensimmäisiä, ellei jopa ensimmäinen HotRod mies, sillä hän (pula-ajan sanelemana) yhdisti autokorjaamossaan 1940-luvun lopussa Englantilaisen Ford Y Juniorin (iskutilavuus 0,9litraa) ja Amerikkalaisen Ford V8 moottorin (ei ole tietoa oliko kyseessä 60 vai 85hv). Näin saatiin aikaan pieni auto, jolla oli räjähtävä suorituskyky (ja todennäköisesti voimansiirtokin…). Muistelmien mukaan auton huippunopeus ei ollut kuin noin 140km/h, mutta se tuli kuulemma nopeasti. Tavallinen Ford Junior kulkee noin 80-90km/h. Tästä autosta on paljon hauskoja muistoja kuten seuraava: Kerran 1950-luvun alussa häihin mentäessä A.E.Valtonen alkoi ohittamaan Kouvolalaista taksiautoilijaa kun tämä ajoi 70-80km/h. Taksipa ei halunnut laskea piskuista Ford Junioria, joka oli täynnä ihmisiä, ohitse ja kiihdytti vauhtia. A.E. ei ohittanutkaan vielä vaan odotti parempaa tilaisuutta. Seuraavassa Ylämäessä A.E. kiihdytti hieman, ja siirtyi ohittamaan. Tämä ei taksille sopinut ja hän painoi kaasun pohjaan. Niin teki myös A.E. ja taksi (Ford V8 Custom 1950, 95hv) jäi jälkeen pölyä nielemään. Myöhemmin taksikuski tuli, kirosi ja veti Juniorin konepellin auki ja huusi. "Perkele, ei ole ihmekään!" Vastaavanlaisia sattumia tapahtui myös muilla matkoilla. Junnu oli pieni mutta pippurinen.
Autokorjaamo
A.E.Valtonen, joka oli ensin ollut Waaramaan Autokorjaamon työnjohtajana ja oli laajalti maakunnassa tunnettu loistavana auton tuntijana, rakensi ja perusti 1935-36 oman autokorjaamon, joka oli sotien aikana mm. Puolustusvoimien käytössä. Lisäksi hän toimi mm. Puskuri-Puukaasutin valmistajana. Korjaamon asiakkaina olivat kaikki lähialueen suurteollisuuslaitokset Kotkaa ja Haminaa myöten, tiepiirit, rautatiet, metsäpiirit ja armeija, puhumattakaan yksityisistä ja ammattiautoilijoista. Myöhemmin sotien jälkeen autokorjaamo yhdistyi Viipurista tulleen Keskus-auto Oy:n kanssa, myöhemmin KK-auto Oy ja uudet toimitilat rakennettiin. Valtonen jäi tähän osakkaaksi toimien Ford piirimyyjänä. Tällä paikalla toimi sitten myöhemmin Kymen Konela-Auto ja nykyisin Delta-Auto Kouvola. Eläkkeelleen jäätyään toimenmies A.E.Valtonen perusti Niklaamon, jossa hän pystyi niklaamaan mm. kokonaisia autojen puskureita. Tätä hän hoiteli miltei 80-vuotiaaksi.Niklaamo taisi olla ainoa Suomessa siihen aikaan, sillä töitä tuli joka puolelta Suomea. Ainakin se oli ainoa, jossa pystyttiin esimerkiksi niklaamaan kokonainen auton puskuri.
Taksimiehiä
Ehkei ensimmäinen mutta ensimmäisiä oli sarallaan myös A.E. Valtosen velimies Uuno Valtonen, jolla oli Kouvolan ensimmäisiä takseja. Uunon autosta ei ole säilynyt valokuvaa muuten kuin siten missä näkyy U. Valtonen ja kyydissä oleva asiakas, hieman penkkejä sekä ohjauspyörää. Penkeistä ja ohjauspyörästä on päätelty auton olleen Ford T. Kuva oli otettu 1920-luvun paikkeilla.
Naisautoilijoita
Kuka ja milloin oli ensimmäinen Suomalainen naisautoilija, siitä ei ole minulla tietoa, mutta isoäitini äiti Senni Valtonen oli varmasti yksi ensimmäisistä naisista Suomessa, jotka olivat sitä mieltä, että auto pitää saada alle. Johtuen tapahtumien kaukaisuudesta, ajassa mitattuna, tarkoista vuosiluvuista ei ole täsmällistä tietoa. Renault henkilöauto ostettiin käytettynä, noin vuoden kahden ikäisenä ja auto oli ollut eläinlääkäri Norrgård:n käytössä aikaisemmin. Senni Valtonen suoritti ajokokeen Kotkassa insinööri Anttilalle ja sai ajokortin. Rouva Valtonen aloitti autoilun Kouvolassa 1927. Autoa oli odotettu erittäin innokkaasti ja kun Renault saapui pihaan sitä ihmeteltiin ja ihailtiin kovasti. Koska auto oli avomallinen, teetettiin autoon ”sivusuffletit” paksusta farkkukankaan tapaisesta kankaasta, jossa oli pegamoidista tehdyt sivuikkunat. Nämä sivusuojat oli neppareilla kiinnitetty autoon. Näin voitiin autoilla myös huonossa säässä ja talvella. Isoäitini muisteli, että autossa oli kapeampi istuin takana, jonka vieressä oli matkabagaashi. Akku oli sijoitettu astinlaudalle. Tuohon aikaan ajovarustukseen kuului pitkävartiset autoiluhansikkaat sekä huivi, joka hulmusi korostaen menon vauhdikkuutta. Tuohon aikaan varsinkin maakunnassa näky hämmästytti, Renault Torpedon pyyhältäessä raittia kukkahattuinen rouva ratissa huivi viimassa lepattaen.
Kuvassa Valtosen Renault Torpedo vm.1922, lähdössä vappuajelulle.
Joka kesä rouva Valtonen suoritti perheensä kanssa myös pitkiä automatkoja ympäri Suomea mm. Turkuun, Kuopioon, Ouluun ja tietenkin Kolille hakemaan hopeisen ajomerkin. 1920 –luvun lopussa ja 1930 –luvun alussa matkat olivat huomattavasti ”pidempiä” kuin tänäpäivänä. Nykyjään ei ole mitään ihmeellistä ajaa autolla Ouluun.
Isoäitini muisteli, että ajellessa Kouvolan kauppalassa hänen äitinsä piti autossa kannellista sankoa. Kun ajettaessa havaittiin tiellä hevosen lantaa, auto pysäytettiin ja lanta kerättiin tähän sankoon. Rouva Valtosen sydäntä lähellä oli myös puutarhan hoito. Mainittavaa on myös se, että Rouva Valtonen voitti 3. palkinnon Kouvolan Raviradalla järjestetystä Autojen vauhtikilpailusta. Tiedä sitten olisiko A.E kovana automiehenä lisännyt Renaultin vauhtivaroja…
Renault toimi vielä pitkään perheen 2. autona uuden Ford Juniorin rinnalla.
Autosta innostuneena myös isoäitini ajoi kortin heti kun se oli mahdollista ja tästä lähtien hän on ajanut autolla, tänäpäivänäkin hän ajaa autollaan päivittäin ja pitkiäkin matkoja. Tällä hetkellä suvussamme on ajokortti naisilla 4. sukupolvessa ja 3. yhtä aikaa.