Isäni hankki joskus kuusikymmentäluvun alkupuoliskolla, uuden kauniinvihreän Skoda
Octavia Superin, autossa oli hienon uuden auton 
tuoksu jota käytiin lapsina tuon tuostakin nuuskimassa, autossa oli myös tyylikkäät
siivet
takalokasuojien päällä ajan hengen mukaisesti.
Utukaisen auton moottori kehräsi hienosti ja luotettavan tuntuisesti, koeajossa
huomattiin 
myös selvästi kuinka tehokkaasti auto liikkui
aiemmin perheessä olleeseen kaksitahtiseen
Zwikauhun vertaillessa.
Isäni ajeli sillä vuosikausia pitkiä työmatkoja,
yhdellä työmatkalla oli Tampereella liikennevaloissa jäänyt vaihdekeppi käteen, 
onneksi oli saanut kuitenkin sitä ennen vaihteen
päälle ja oli päässyt korjaamoonkin saakka, jossa
oli sitten näppärä asentaja hitsannut juuresta
katkenneen kepin takaisin paikoilleen ja siinä se
pysyi loppuun saakka.
Vanhemmiten autosta hajosi vaihdelaatikko,
paikallinen korjaamo katsoi parhaaksi vaihtaa
koko laatikon, joka hankittaisiin jostain käytettynä.
Kaikki meni muuten hyvin, paitsi että remontin
jälkeen vaihdekaavio oli mennyt täysin sekaisin,
ykkönen oli nelosen paikalla jne. Asiasta ei sen
paremmin naristu korjaamolle, niinkuin asianlaita
voisi tänäpäivänä olla, kaikkine kuluttajansuojaasiamiehineen.
Pääasia oli kun auto jälleen liikkui, eihän siinä 
tarvinnut opetella kuin uusi vaihdekaavio.
Viimeiseen katsastukseen vietäessä muistan
isäni tukkineen ammottaviin ruostereikiin käytettyjä
sukkahousuja ka niiden päälle isoja annoksia 
Plastic Paddingia.