Muisteloni kantautuvat 70 luvun alkupuoliskolle, jolloin omistin Skoda 1000 MB auton, mieleenjäävimpinä tapauksia olivat armeijaaikaani liittyvät kommellukset autoni kanssa. Olin juuri ennen armeijaan lähtöäni perinyt isältäni, joka oli innokas Skoda mies, koko elämänsä ajan em. auton. Ensimmäinen muistoni on kylmä ja karu matkani Tampereelta armeijapaikastani lomalle pohjanmaalle. Lämmityslaite oli mennyt jäähän liian heikon jäähdytysnesteen takia, pakkasta oli parinkymmenen asteen paikkeilla, päätin kuitenkin jatkaa matkaani uhkarohkeasti, vaikka edessä tulisi olemaan 150 kylmää kilometriä. Automatka oli todellakin elämäni kylmin. Onneksi minulla oli armeijan paksu mantteli ylläni ja hyvä jääraappa. Muistan myös toisen ameijan lomareissuni, joka tapahtui kesäaikaan, ajeltiin armeijakaverieni kanssa kaikessa rauhassa, mutkaista hiekkatietä kotiinpäin, kun yllättäen huomasin ratin lukkiutuneen, ohjauslukko oli mennyt päälle ja vielä keskellä mutkaa, Skoda päättikin mennä sisäkurvin puoleiseen ojaan, painoin kuitenkin jarruja paniikinomaisesti jolloin auto jatkoi matkaansa suoraan tien yli ulkokurvin puoleiselle ojanreunalle ja pysähtyi siihen, samanaikaisesti vastaantulevalla kaistalla ajellut autoilija väisti meidät täpärästi, kolarikin oli siis ollut lähellä. Matka jatkui, kun olin saanut jotenkin ohjauslukon pois päältä, meni muutama kilometri kun alkoi nousta kitkerää savua koetaulun alta, yritin nopeasti sammuttaa virtaa pois päältä, ikävin seurauksin, poltin sormeni tulikuumassa virtaavaimessa. En ole koskaan kuullut kenellekkään tapahtuvan mitään vastaavaa. Armeijakaverini olivat hieman peloissaan ja katuvaisia siitä, että tuli lähdettyä moiseen kyytiin. Perille kuitenkin tultiin silläkin kerralla. Taas oltiin palaamassa iltamyöhään kasarmille päin syyspimeässä, kun huomasin autoni moottorin keittävän pahanpäiväisesti, avattuani konepellin huomasin ylävesiletkun haljenneen. Etsimme vettä pimeässä hapuillen ojanpohjilta ja saimmekin kerättyä sen verran, että matka saattoi jatkua. Vuoto oli kuitenkin liian suuri, jouduimme ajelemaan ylikuumalla moottorilla lopun matkaa peläten koneen leikkautumista, kello lähenteli kahtatoista, emmekä halunneet palaa myöhästymisen takia. Kone ei kuitenkaan leikannut kiinni , eikä edes kannentiiviste palanut. Mutta kuumana kone oli käynyt, koska tulpanjohtojen eristeet olivat sulaneet klönteiksi tulppien päälle. Ylävesiletku vaihdettiin ja taas mentiin .